Case: MEDIQ

Virtuaalinen kick-off tilaisuus

Asiakkaamme Mediq oli järjestämässä henkilöstölleen kick-off-tilaisuutta elokuussa 2020. Koronaviruspandemia muutti suunnitelmia siten, että fyysinen tapahtuma jouduttiin peruuttamaan ja tilaisuus päätettiin toteuttaa verkossa. Perinteinen Teams-kokous ei ollut innostava vaihtoehto 145 työntekijän yritykselle, vaan haluttiin jotain modernimpaa, kiinnostavampaa ja laadullisesti parempaa. Suunnittelimme ja toteutimme Mediqille virtuaalisen kick-off-tilaisuuden heidän omissa toimitiloissaan: tekninen tuotantokumppanimme Flik hoiti tapahtuman striimauksen verkkoon.

Virtuaalitilaisuuden puheenvuorot suunniteltiin etukäteen kuulijoita parhaiten palvelevaan ytimekkääseen muotoon, kuvat ja slidet mietittiin osaksi käsikirjoitusta, osallistujia aktivoitiin kysymysten ja kilpailun kautta ja linjoille saatiin pitkälti toista sataa kuulijaa! Korona-aika tarjosi myös muita hauskoja uusia innovaatioita: uusien työntekijöiden itsekuvaamat esittelyvideot etätyö- ja kesälomanviettopaikoistaan ihastuttivat varmasti kaikkia kuulijoita persoonallisuudellaan!

Mobiilistudio nousi asiakkaan tiloihin parissa tunnissa ja tapahtuman aikana moderaattorimme avusti etäosallistujia paitsi teknisissä kysymyksissä, myös välitti puhujille etäkatsomoiden kommentteja ja kysymyksiä. Tapahtuman jälkeen tilaisuuden statistiikka jää asiakkaan haltuun kaikkine rekisteröitymistietoineen, kilpailu- ja chat-vastauksineen, kuten myös live-tallenne itse tapahtumasta.

”Fairfactory on ollut luotettava messurakentajakumppanimme (ja ideapankkimme) jo vuosien ajan. Poikkeuksellinen tilanne haastaa tapahtumajärjestäjät miettimään uusia keinoja sisäisten ja ulkoisten tapahtumien järjestämiseen – niin myös meidät. Järjestimme Mediq Suomessa ensimmäistä kertaa virtuaalista tapahtumaa ja sen kohderyhmänä oli oma henkilökunta toisenlaisen kick-offin merkeissä. Neuvoja ja apuja löytyi jälleen Fairfactorylta – niin tuotannon kuin tekniikan saralta. Opimme uusia asioita ja haastoimme itsemme, tästä on hyvä jatkaa. ”

– Anne Wasenius, Event Manger, Mediq Suomi Oy

Fair factory logo

Facebook Instagram Linkedin

Copyright © 2021 event factory
Kysy meiltä »